Hyppää sisältöön

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia

Etusivu » ideoita ja harjoitteita » harjoitteita » Keskitaso » Stereotypioiden tunnistaminen » Jokainen kuva kertoo oman tarinansa

Jokainen kuva kertoo oman tarinansa

Document Actions

Moni asia näyttää ensinäkemältä hyvin yksinkertaiselta. Mutta katso uudestaan ja saatatkin huomata jotain aivan uutta...

Käsiteltävät aiheet
• Aikaisemmat kokemukset, ennakko-odotukset jne. vaikuttavat siihen, miten havaitsemme ympäristöämme.
• Päätökset perustuvat usein puutteelliseen tietoon.
 
Tavoitteet
• Osoittaa, millä tavoin mielikuvat toisista kansoista ja kulttuureista vaikuttavat siihen, millä tavoin tulkitsemme toisten ihmisten käyttäytymistä.
• Tiedostaa tapoja, joilla täytämme tiedoissamme olevia aukkoja.
• Tiedostaa mielikuvien vaikutus ja valta.
 
Kesto
• 30 min.

Ryhmän koko
• Minkä kokoinen vain.

Valmistelut
• Valitse kuva, joka liittyy tilaisuuden / kampanjan aihepiiriin.
• Leikkaa kuva kahteen osan siten, että kumpikin puolisko kertoo oman tarinansa, mutta kun kuvat  yhdistetään, tarina muuttuu.
• Kiinnitä kuvan puolikkaat erillisille taustapapereille.
• Monista 1 kuva jokaista osallistujaa kohti.
• Paperia ja kyniä kaikille osallistujille.
 
Ohjeet
1. Kerro ryhmälle, että annat nyt jokaiselle kuvan. Jokainen osallistuja saa kirjoittaa paperille omia ajatuksiaan kuvasta: Keitä kuvan henkilöt ovat? Mitä tapahtuu? Mistä maasta kuva on?
2. Jaa osallistujille ensin kopio toisesta kuvan puolikkaasta ja anna 5 min. aikaa kuvan katselemista ja tarinan kirjoittamista varten.
3. Tämän jälkeen ryhmä saa keskustella kuvasta yhdessä. Jos ryhmä on suuri, tämä voidaan tehdä 6-8 hengen pienryhmissä.
4. Jaa seuraavaksi kuvien toiset puoliskot. Keskustelkaa toisen puoliskon herättämistä uusista vaikutelmista.

Raportointi ja arviointi
Loppukeskustelussa tulisi analysoida ihmisten tapoja organisoida ja järjestellä saamaansa informaatiota. Seuraavista kysymyksistä voi olla hyötyä:
- Mistä kuva voisi olla kotoisin?
- Ketä kuvassa oli?
- Missä kuvan henkilöt olivat?
- Mitä he tekivät?
- Miksi he olivat juuri siinä paikassa?
- Miten käsityksesi muuttui, kun näit koko kuvan?

Myös tosielämässä ihmiset yrittävät hahmottaa kokonaisuutta nähtyään vain pienen osan koko tarinasta.
- Mitä tapahtuu, kun samaa asiaa katsoo uudestaan erilaisesta, entistä laajemmasta näkökulmasta?
- Muutatko mielipidettäsi, kun saat uutta tietoa vai pidätkö kiinni vanhasta mielipiteestäsi?
- Onko vaikeaa muuttaa kantaansa ja myöntää olleensa väärässä?

Vinkkejä ohjaajalle
Yritä löytää kuvia, jotka ovat ryhmälle aiheeltaan läheisiä.

Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi
Rohkaise osallistujia arvioimaan entistä kriittisemmin näkemiään ja kuulemiaan asioita: ihmisten puheita, TV -uutisia, lehtikuvia, mainoksia... Varaa seuraavalla tapaamiskerralla aikaa, jolloin keskustelette siitä, mitä osallistujat oppivat ja mitä yllätyksiä tuli.

Sopiva jatkoharjoitus on esim. “Mitä näet“. Siinä tutkitaan lehtikuvia ja keksitään niille kuvatekstejä.

Tapahtumakalenteri
  « syyskuu 2010 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
35     1 2 3 4 5
36 6 7 8 9 10 11 12
37 13 14 15 16 17 18 19
38 20 21 22 23 24 25 26
39 27 28 29 30      
Jätä ilmoitus kalenteriin