Ilotus-yhdistys auttaa Suomessa ja Irakissa
ILOTUS - Iloisen Tulevaisuuden Yhdistys on loppuvuodesta 2005 perustettu maahanmuuttajayhdistys.
Yhdistyksen perustaja nuori turkulainen Ahmed Al Chibibon itse maahanmuuttaja ja irakilainen. Ahmed kertoo, että yhdistyksen perustamisidea lähti paljolti hänen omista kokemuksistaan Irakissa ja Suomessa. Ahmed huomasi, että Irakissa sekä Suomessa on asioita, joihin maahanmuuttajana hän toivoi muutoksia. Yhdistyksen perustaminen oli asia, jonka kautta hän tunsi voivansa muuttaa asioita ja auttaa apua tarvitsevia.
ILOTUS - Iloisen Tulevaisuuden Yhdistys on loppuvuodesta 2005 perustettu maahanmuuttajayhdistys. Yhdistyksen toimialueet ovat Suomi ja Irak. Suomessa toiminnan on tarkoitus auttaa maahanmuuttajia, etenkin nuoria, sopeutumaan paremmin Suomeen ja säilyttämään heidän oma kulttuurinsa.
Yhdistys on muun muassa vienyt omatoimisesti Irakin Basraan suomalaisten lahjoittamia lasten vaatteita sekä järjestänyt Suomessa maahanmuuttajille erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa he saavat neuvoja ja tietoja, miten toimia esimerkiksi virastoissa ja viranomaisten kanssa. Yhdistys pyrkii antamaan neuvoja maahanmuuttajille heidän omalla kielellään.
Lisäksi yhdistys järjestää maahanmuuttajille erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa he saavat neuvoja ja tietoja, miten toimia esimerkiksi virastoissa ja viranomaisten kanssa, mitä tukia he saavat yms. Yhdistys pyrkii antamaan neuvoja maahanmuuttajille heidän omalla kielellään. Myös Suomi-tietouden lisääminen maahanmuuttajien keskuudessa on yksi yhdistyksen tavoitteista ja sitä varten järjestetään Suomi-infoja, joissa kerrotaan Suomen kulttuurista, tavoista, säännöistä/laeista ja suomalaisista. Maahanmuuttajien oman kulttuurin ylläpitämiseksi yhdistys pitää erilaisia iltamia, joissa esitellään maahanmuuttajien kulttuureja ja elämää.
Yhdistyksen perustaja nuori turkulainen Ahmed Chibad on
itse maahanmuuttaja ja irakilainen. Ahmed kertoo, että yhdistyksen
perustamisidea lähti paljolti hänen omista kokemuksistaan Irakissa ja
Suomessa. Ahmed huomasi, että Irakissa sekä Suomessa on asioita, joihin
maahanmuuttajana hän toivoi muutoksia. Yhdistyksen perustaminen oli asia,
jonka kautta hän tunsi voivansa muuttaa asioita ja auttaa apua tarvitsevia.
IILOTUS-yhdistys pyrkii tulevaisuudessa myös auttamaan Irakissa asuvia
ihmisiä kehittämällä heidän ihmisoikeuksiaan. Tarkoitus olisi auttaa
lapsia pois kaduilta järjestämällä heille vaatteita, ruokaa, ohjelmaa,
huolenpitoa ja turvallisen kodin. Lapset ovat yhdistyksen tärkeä
avustuskohde, sillä he rakentavat Irakin tulevaisuuden. Yhdistys järjestäisi
myös tilaisuuksia, joissa irakilaiset pääsisivät kuulemaan oikeuksistaan,
keskustelemaan niistä yhdessä ja parantamaan siten tulevaisuuttaan.
ILOTUS-yhdistys pyrkii tavoitteidensa saavuttamiseksi tekemään
yhteistyötä ahdollisimman monien tahojen kanssa ja keräämään varoja,
joilla eri hankkeet toteutetaan. yhteistyö ja ihmisten tiedon ja
tuntemuksen lisääminen maahanmuuttajista ja heidän kulttuuristaan ovat
kuitenkin tärkeitä ja paras keino toteuttaa yhdistyksen tavoitteen.
Iloisen tulevaisuuden yhdistys teki maaliskuussa 2006 Ylen
ulkomaantoimittaja Tapani Hannikaisen Iivar Heinmaan kanssa kuvausmatkan
Irakin Basraan. Yhdistys järjesti poliisipartion ja mahdollisuuden kuvata
kohteissa, joihin muutoin pääsy olisi ollut mahdotonta. Suojaus ja
turvatoimet onnistuivat hyvin, koska yhdistys on tunnettu toiminnastaan
Irakissa. Myös ensi syksynä on tarkoitus toteuttaa juttumatka Irakiin Ylen
ulkomaantoimituksen kanssa.
Seuraavana projektina on Turun yliopistollisen keskussairaalan lahjoittamien sairaalatarvikkeiden vieminen Basran suurimpaan sairaalaan. Tarvikkeet ovat valmiina ja odottavat vain kuljetusta. Irakissa on huutava pula käyttökuntoisista sairaalalaitteista ja leikkausvälineistä. Tarvikkeet on tarkoitus viedä Irakiin meriteitse konttikuljetuksena ensi elokuuhun mennessä.
Ahmed Al Chibib ja ILOTUS-yhdistys ovat loistava esimerkki nuorten mahdollisuuksista toimia kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanjan tavoitteiden saavuttamiseksi omalla paikkakunnallaan ja kansainvälisesti. Ahmediin ja yhdistykseen voit ottaa yhteyttä ja kysyä lisää ILOTUS-yhdistyksestä. Yhdistyksen toiminnataan voi tutustua myös esimerkiksi Turussa 1.6. järjestettävillä Relax-messuilla Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia-teltassa.