ELÄVÄ KIRJASTO REAKTORISSA
ELÄVÄ KIRJASTO REAKTORISSA 22.–23.2.2007
Päätin viime syksynä järjestää opinnäytetyönäni Elävän kirjaston sitä kokeiltuani Helsingin nuorisoasiainkeskuksen aloituspäivillä. Löysinkin nuorisoalan opintojani ajatellen sangen oivallisen paikan kirjaston järjestämiseksi…
Helsingin nuorisoasiainkeskus perusti kolmatta kertaa talvilomaviikoksi Suomen suurimman nuorisotalon Reaktorin. Tapahtumassa riitti monenlaista mielenkiintoista aktiviteettia, ja sieltä löytyi myös Elävä kirjasto 22.–23.2. neljän tunnin ajan ennakkoluuloja herättelemään.
Nuoret olivat ennakkoluulottomalla asenteella liikkeellä. Jälleen kerran he yllättivät positiivisesti ja lainaajia riitti jokaiselle kirjalle. Nuorilla oli mahdollisuus valita heitä kiinnostava kirja mm. ateistista, transmiehestä, poliisista, graffitimaalaaja/aktivistista, lesbosta, vammaisesta, musliminaisesta ja keski-ikäisestä muusikosta. Välillä kirjat kohtasivat hyvin tiukkojakin kysymyksiä ja argumentteja 10–15 minuutin keskusteluissa. Ajoittain laina-ajat pitenivät puolituntisiksikin.
Reaktorin Elävä kirjasto oli oikein onnistunut. Kiitokset minun ja Helsingin nuorisoasiainkeskuksen puolesta erityisesti KIRJOILLE ja Allianssista saadulle avulle!