Hyppää sisältöön

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia

Etusivu » ideoita ja harjoitteita » toimintaa ja ideoita

toimintaideoita

Document Actions

Ihmisoikeuskalenteri

Ihmisoikeuskalenteri sisältää päiviä, jolloin maailman ihmiset juhlivat ihmisoikeuksia ja kampanjan teemoja. Se ei ole täydellinen lista, mutta sitä voi käyttää kampanjan tukena nuorten ihmisten kanssa työskennellessä. Kalenterin voi kopioida ja laittaa seinälle muistuttamaan kampanjan teemoista. Sitä voi käyttää keskustelun herättäjänä ja siihen voi lisätä paikallisia juhla- tai muistopäiviä.
Kalenteria voi käyttää kampanjaohjelman työkaluna, ja kuukauden tapahtumapäivinä voi toteuttaa esimerkiksi teemaan liittyviä keks-harjoituksia. Voitte myös toimia osallistumalla jonkin toisen järjestön toimintaan. Ja niinkuin ihmisoikeuskampanjoiden kysymykset ja haasteet muuttuvat joka vuosi, myös sinun kalenterisi tulisi muuttua. Haasteena on löytää uusia tapoja kampanjoida vuoden jokaisena päivänä!

”KEKS” –teemailta Walkers – yökahvilassa Salossa 23.3.2007

Salon Walkers –yökahvilassa järjestettiin KEKS -teemailta Salon seudun nuorille pe 23.3.07. Järjestäjänä toimi Salon kaupungin erityisnuorisotyö yhdessä Salon nuorisovaltuuston kanssa.

ELÄVÄ KIRJASTO REAKTORISSA

ELÄVÄ KIRJASTO REAKTORISSA 22.–23.2.2007

4H -kerho Karstulassa

Harjoitteluni Karstulan 4H-kerhossa on takana ja olen todella tyytyväinen! Aika kului nopeasti ja uskon, että lapsille jäi tärkeitä asioita mieleen. Myös itse sain hyviää kokemusta harjoittelusta. Projektini nimeksi tuli "Erilaisuus = Hyvä juttu". Eri kerhoissa käsittelimme erilaisuutta eri näkökulmista. Käsittelimme mm. monikulttuurisuutta, vammaisuutta, kiusaamista ja erilaisia ruokakulttuureita.

Pielisjoen koulun Keks-teemapäivä

Pielisjoen koululla toteutettiin Joensuun KEKS-teemaviikon yhteydessä oma KEKS-teemapäivä. Teemapäivä järjestettiin yhteistyössä Kaprakan koulutuskeskuksen kehitysvammaisten opiskelijoiden ja heidän ohjaajiensa kanssa.

KEKS messuilla

Miten esitellä osallistavalla tavalla kampanjaa nuorisomessuilla ja tapahtumissa? Tässä yksi toimivaksi todettu idea!

Keks-kampanjaa Kajaanin messuilla

19.-20. toukokuuta oli Kajaanissa Tervettä menoa -messut, missä kampanja esittäytyi yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa. Perjantaina tavoitettiin Kajaanin perusopetuksen 6.-9. luokkalaisia noin 2 100 henkilöä. Seuraavana päivänä messuilla kierteli aikuisväestöä.

keks ylivieskassa

Ylivieskan seutukunnan nuorisotiedotus järjesti heinäkuun puolivälissä Oulaisissa ja Ylivieskassa Kaikki erilaisia Kaikki samanarvoisia -teemapäivät, jotka olivat osa Allianssin valtakunnallista kampanjaa.

Keks leireillä

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia kampanjaa toteutettiin Nuorten Kotkien maailmanlaajuisella Global Village- leirillä Englannissa. Leirillä suomalaiset vastasivat teeman Kaikki erilaisia ja kaikki samanarvoisia toimintapisteestä. Leirille osallistui 4500 osanottajaa 60 eri maasta Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta ja Etelä-Amerikasta.

Ilotus-yhdistys auttaa Suomessa ja Irakissa

ILOTUS - Iloisen Tulevaisuuden Yhdistys on loppuvuodesta 2005 perustettu maahanmuuttajayhdistys.

Yhdistyksen perustaja nuori turkulainen Ahmed Al Chibibon itse maahanmuuttaja ja irakilainen. Ahmed kertoo, että yhdistyksen perustamisidea lähti paljolti hänen omista kokemuksistaan Irakissa ja Suomessa. Ahmed huomasi, että Irakissa sekä Suomessa on asioita, joihin maahanmuuttajana hän toivoi muutoksia. Yhdistyksen perustaminen oli asia, jonka kautta hän tunsi voivansa muuttaa asioita ja auttaa apua tarvitsevia.

kampanja kouluihin Etelä-pohjanmaalla

Muuttuvassa maailmassa tuhannet eri kulttuurit ja miljoonat niiden edustajat kohtaavat päivittäin nuorten ollessa eturintamassa. Globalisaation tuulet puhaltavat voimakkaasti myös kotikuntiemme kouluissa Etelä-Pohjanmaalla. Myös oman kulttuurimme eriarvoisuudet korostuvat syvemmin. Miten voisimme nähdä pintaa syvemmälle ja ymmärtää kaikkien olevan samanarvoisia eriarvoisessa maailmassamme..?
Lue mitä kaksi Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajiksi opiskelevaa nuorta miestä tekivät Pohjanmaalla edistääkseen kampanjan keskeisiä tavoitteita.

erilainen - entäs sitte?

RASISMIN VASTAINEN PÄIVÄ LAHDESSA 21.3.2006

Iloa, väriä ja kohtaamisia.
Maaliskuun 21. päivä vietetään kansainvälistä rasisminvastaista päivää. Tänä vuonna Lahti lähti ensimmäistä kertaa mukaan ja järjesti ympäri kaupunkia näkyneen tapahtuman ”Erilainen – entäs sitte”. Mukana päivää toteuttamassa oli iso joukko iloisia ja innokkaita ihmisiä usealta toimialalta.

Tapahtumakalenteri
  « heinäkuu 2010 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
26       1 2 3 4
27 5 6 7 8 9 10 11
28 12 13 14 15 16 17 18
29 19 20 21 22 23 24 25
30 26 27 28 29 30 31  
Jätä ilmoitus kalenteriin