Hyppää sisältöön

Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia

Järjestäjälle

Document Actions
Elävä kirjasto Faces Etnofestivaaleilla 08. Kuva Kati Ruotsalainen
Elävä kirjasto Faces Etnofestivaaleilla 08. Kuva Kati Ruotsalainen

Elävä kirjasto toteutetaan kaikille yhteisten periaatteiden mukaan, mutta jokainen tapahtuma muodostuu omanlaisekseen. Perussääntöjen puitteissa järjestäjät muokkaavat menetelmää omaan sosiaaliseen ja fyysiseen toimintaympäristöönsä sopivaksi.

 

Elävän kirjaston toiminta perustuu ihmisoikeuksiin ja moninaisuuden arvostamiseen.

Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyön menetelmä. Menetelmä pyrkii purkamaan ennakkoluuloja eri ihmisryhmien väliltä. Kirjastossa tulee aina olla edustettuna sellaisia ihmisryhmiä, jotka edustavat yhteiskuntamme moninaisuutta mahdollisimman laajasti. Elävässä kirjastossa ei voi olla kirjoja vain yhdestä tai muutamasta eri ennakkoluuloja kohtaavasta ryhmästä, moninaisuuden tulee olla esillä laajasti. Elävän kirjaston kirjat ovat ihmisiä, jotka kohtaavat elämässään syrjintää, rasismia, ennakkoluuloja ja stereotypisointia. Elävä kirjasto kannustaa vuoropuheluun ja kohtaamiseen negatiivisten ennakkoluulojen purkamiseksi. Muista tiedottaa hyvissä ajoin Allianssia tai oman alueesi alueluotsia, kun olet suunnittelemassa Elävän kirjaston järjestämistä.

Kohtaa ennakkoluulosi - lainaa elävä kirja!

Elävä kirjasto sopii järjestettäväksi erityisen hyvin suuriin julkisiin tilaisuuksiin kuten festivaaleille: kun kirjasto järjestetään ison tapahtuman osana, suuri joukko ihmisiä voi hyötyä menetelmästä lyhyessä ajassa. Kirjasto voidaan kuitenkin toteuttaa myös pienempien tapahtumien yhteydessä tai omana tapahtumanaan.

Elävän kirjaston toteuttamisen lähtökohta on Järjestäjän käsikirjaan tutustuminen. Käsikirja on opas, johon on koottu aikaisempien Elävien kirjastojen isäntäjärjestöjen, järjestäjien, kirjastonhoitajien, kirjojen ja lukijoiden kokemuksia. 

Elävä kirjasto -innostuksen toivotaan leviävän ympäri Suomen. Kuitenkin, hyvät työkalut voivat olla hyödyksi vain, jos niitä käytetään oikein. Siksi Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi toivoo Järjestäjän käsikirjan laatijoiden tavoin, että Eläviä kirjastoja järjestävät vain vastuulliset, Elävän kirjaston periaatteita ja päämääriä arvostavat tahot. Elävää kirjastoa ei tule käyttää vääriin tarkoituksiin kuten poliittiseen propagandaan, itsekeskeiseen PR-toimintaan tai kaupallisiin tarkoituksiin.

Toiminta Elävässä kirjastossa

1) Kirjat odottavat omassa tilassaan, jonne lainaajat eivät pääse
2) Kirjastonhoitajat esittelevät lukijoille Elävän kirjaston toimintaa ja kirjakansioita
3) Lainaajat valitsevat kirjakansiosta itseään kiinnostavan kirjan lainaksi
4) Laina-aika on esimerkiksi 20 min.
5) Laina: Keskustelu lainaajan ja kirjan välillä
6) Lainaaja palauttaa kirjan ja täyttää palautelomakkeen.

Elävän kirjaston säännöt

1) Lainaaminen perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen.
2) Lainaajan tulee palauttaa kirja samassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin hän on tämän lainannut.
3) Kirja voi lopettaa keskustelun, mikäli kokee lukijan kohtelevan häntä sopimattomasti tai loukkaavasti

Ideasta toteutukseen

Elävä kirjasto -menetelmään voit tutustua Järjestäjän käsikirjan avulla. Lisäksi apunasi on käsikirjan lisäosat Opettajan opas ja Järjestäjän materiaalipaketti, josta löydät käytännöllistä lisätietoa ja tarvittavaa materiaalia Elävän kirjaston toteuttamiseen. Allianssi järjestää maksuttomia Elävä kirjasto -menetelmäkoulutuksia eri puolilla Suomea. Katso ajankohtaiset Elävä kirjasto -tapahtumat ja -koulutukset tapahtumakalenterista. Kysy koulutusta suoraan Allianssista tai alueluotsiltasi! Tutustu myös kappaleeseen elävänä kirjana toimimisesta.

Tapahtumakalenteri
  « syyskuu 2010 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
35     1 2 3 4 5
36 6 7 8 9 10 11 12
37 13 14 15 16 17 18 19
38 20 21 22 23 24 25 26
39 27 28 29 30      
Jätä ilmoitus kalenteriin